Siirry sisältöön

Varte Oy on yksi Suomen merkittävimmistä perheomistuksessa olevista talonrakennusalan yrityksistä. Varte Oy on perustettu 1996 ja se toimii konsernin emoyhtiönä. Yhtiön kotipaikka on Kouvolassa, mutta pääkonttori sijaitsee Helsingin Malmilla.

Emoyhtiön liiketoiminta jakaantuu asunto- korjaus-, sekä liike- ja toimitilarakentamiseen. Lahden ja Päijät-Hämeen rakentamisesta vastaa Varte Lahti Oy ja Varte Lappeenranta Oy:n toiminta-alue kattaa koko Kaakkois-Suomen.

Varten toimisto löytyy Helsingistä, Lahdesta, Lappeenrannasta ja Kouvolasta. Vartelaisia on tätä nykyä noin 230 ja tällä joukolla teemme syyskuun lopulla päättyvällä tilikaudella noin 200 miljoonan liikevaihdon.

Meidät tunnetaan luotettavana ja muuntautumiskykyisenä rakentajana sekä ennen kaikkea laadukkaasta toiminnastamme. Olemme rakennusalan kannattavimpia yrityksiä, sen perustana ovat ihmiset ja henkilöstömme hyvinvointi.

Varte työntekijälle
Tällä hetkellä meillä ei ole avoimia työpaikkoja.